Art deco -korut kiinnostavat sekä keräilijöitä että niitä, jotka haluavat sormukseen tai riipukseen enemmän luonnetta kuin uusi koru yleensä tarjoaa. Art deco -korujen tunnusmerkit ovat selkeät, kun tietää mitä katsoa: geometria, valkoiset metallit, tarkat hionnat ja kontrastiset värit. Tästä artikkelista näet, miten aidon 1920-1930-luvun korun erottaa myöhemmästä jäljitelmästä, mikä määrää keräilyarvon ja mitkä virheet maksavat ostajalle eniten.
Art deco -korujen tunnusmerkit: muoto, metalli ja hionta
Tyylisuunta sai nimensä Pariisin vuoden 1925 koristetaiteen maailmannäyttelystä. Koruissa sen kulta-aikaa ovat vuodet 1920-1935, ja myöhäisemmät 1930-luvun työt muuttuvat jo raskaammiksi ja veistoksellisemmiksi. Jugendin kiemurtelevat kasviaiheet korvautuivat suorilla linjoilla, porrasmuodoilla, viuhkoilla ja symmetrialla.
Platina oli aikakauden tärkein metalli. Sen lujuuden ansiosta kultaseppä pystyi tekemään hyvin ohuita, pitsimäisiä istutuksia, joissa metallia näkyy tuskin lainkaan. Kun platina oli kallista tai vaikeasti saatavilla, käytettiin valkokultaa ja edullisemmissa koruissa hopeaa markasiittikivin.
Timantit hiottiin vanhaan eurooppalaiseen hiontaan tai yksinkertaiseen 8/8-hiontaan, ja niiden rinnalla nähtiin baguette- ja carré-hiottuja kiviä. Värikivet, kuten rubiini, safiiri ja smaragdi, hiottiin usein kalibré-hionnalla eli tarkasti mittoihin leikatuiksi paloiksi, jotka sovitettiin toisiinsa saumattomasti. Kontrastia haettiin onyksista, korallista, jadesta, vuorikristallista ja emalista.
Ammattilainen katsoo myös pintakäsittelyä. Milgrain-reunus eli pienistä helmimäisistä nystyistä koostuva reuna ja käsin sahattu läpikuviointi ovat aikakaudelle tyypillisiä. Vuoden 1922 Tutankhamonin haudan löydön jälkeen egyptiläiset aiheet, kuten skarabeet ja lootukset, yleistyivät nopeasti.
Näin tunnistat aidon 1920-1930-luvun korun
Kokenut arvioija aloittaa aina korun takaosasta, koska jäljitelmät jäävät useimmiten kiinni sieltä. Etupuoli voi näyttää täsmälleen oikealta, mutta valmistustapa paljastaa iän. Tutkiminen etenee yleensä tässä järjestyksessä:
1. Leimat: etsi pitoisuusleimaa (esimerkiksi PLAT, 950, 18K tai 750), valmistajan nimileimaa ja suomalaisissa töissä kruunuleimaa ja vuosikirjainta.
2. Takaosan työstö: käsin sahatut aukot ovat teräväreunaisia ja hieman epäsäännöllisiä, kun taas valetun filigraanin pinnassa näkyy pyöristyneitä reunoja ja pientä huokoisuutta.
3. Timanttien hionta: vanhassa eurooppalaisessa hionnassa on korkea kruunu, pieni pöytä ja usein näkyvä kalettipinta pohjassa. Moderni briljantti kertoo uudesta tai uudelleen kivitetystä korusta.
4. Kulumat: sata vuotta käytössä ollut sormus on kulunut kämmenen puolelta ja milgrain-reunus on pyöristynyt. Täydellisen terävä pinta on varoitusmerkki.
5. Kivien istutus: alkuperäiset kalibré-kivet istuvat tiiviisti. Jos yksi kivi on eri sävyinen tai eri hionnalla, se on todennäköisesti vaihdettu.
Tarkemmat ohjeet leimojen ja valmistustekniikoiden tulkintaan löytyvät artikkelista antiikkikorujen tunnistaminen ja arvon määritys.
Myytti: valkoinen metalli ja geometrinen kuvio tarkoittavat art decoa
Tämä on alan yleisin väärinkäsitys. Art deco -tyyliä on valmistettu uudelleen ainakin 1960-luvulta lähtien, ja suuri osa verkkokaupoissa ja kirpputoreilla ”art deco” -nimellä myytävistä sormuksista on 1980-2000-luvun valutöitä. Ne ovat tyylillisesti oikeita mutta eivät aikakauden koruja, ja hintaero voi olla kymmenkertainen.
Ilmiöllä on myös toinen puoli. Synteettinen rubiini ja safiiri eivät automaattisesti tarkoita jäljitelmää, sillä Verneuil-menetelmällä valmistettuja kiviä käytettiin jo 1920-luvulla. Aikakauden korussa synteettinen kivi voi olla täysin alkuperäinen. Sen arvo on silti pienempi kuin luonnonkivellä.
Keräilyarvo – mikä nostaa ja mikä laskee hintaa
Arvon ratkaisevat neljä tekijää: valmistaja, materiaali, kunto ja alkuperäisyys. Signeeratut työt, kuten Cartierin, Van Cleef & Arpelsin tai Boucheronin korut, kuuluvat aivan omaan luokkaansa, ja niiden hinnat huutokaupoissa nousevat helposti kymmeniintuhansiin euroihin. Leiman lisäksi niiltä vaaditaan dokumentoitu alkuperä, sillä väärennetyt signeeraukset ovat yleisiä.
Suurin osa Suomen markkinoilla liikkuvista art deco -koruista on signeeraamattomia. Suuntaa-antavasti markasiittikivinen hopeinen rintakoru maksaa usein 50-250 €, valkokultainen pienitimanttinen sormus 400-1500 € ja platinainen, useamman vanhan eurooppalaisen timantin sormus 1500-6000 €. Kivien koko ja väri voivat nostaa hintaa tästä huomattavasti.
Hintaa laskevat vaihdetut kivet, myöhemmin lisätty rodinointi, liian voimakas kiillotus ja koon muuttaminen niin, että kuvio on katkennut. Suomalaisilla vuosikirjaimilla ja kruunuleimalla varustetuilla töillä on lisäarvoa kotimaisille keräilijöille, koska leimoista voi päätellä valmistusvuoden ja usein myös pajan. Esimerkiksi Helsingissä toiminut A. Tillander valmisti tämän ajan tyylisiä koruja, ja kotimaisten liikkeiden työt kiinnostavat keräilijöitä erityisesti Helsingin ja Turun huutokaupoissa.
Jos koru on tarkoitus vakuuttaa tai myydä, kirjallinen arvio kannattaa teettää ennen kauppaa. Arvion sisällöstä kerrotaan tarkemmin artikkelissa korujen arviointi ja sertifiointi.
Yleisimmät virheet art deco -korua ostettaessa
Tyypillinen tilanne: ostaja löytää verkosta ”1920-luvun platinasormuksen” 350 eurolla, ja kuvissa näkyy kaunis filigraanikehys ja kirkas keskikivi. Paketista paljastuu valkokultainen valusormus, jonka keskikivi on moderni briljanttihiottu kuutiozirkonia. Leimaa ”PLAT” ei ole, ja myyjän mukaan ”vanhoissa koruissa leimat ovat usein kuluneet”. Väite pitää joskus paikkansa, mutta silloin kuluma näkyy myös muualla korussa.
Toinen yleinen virhe on uudelleenpinnoituksen pyytäminen heti oston jälkeen. Rodinointi tekee vanhasta valkokullasta kirkkaan, mutta keräilijän silmissä patina kuuluu korun historiaan. Pinnoitettua pintaa ei saa enää palautettua.
Kolmas virhe liittyy puhdistukseen. Ultraäänipesuri voi irrottaa onyks- ja korallilaattoja, jotka on usein kiinnitetty liimalla, ja vaurioittaa emalia. Aikakauden korut kannattaa puhdistaa haalealla vedellä ja pehmeällä harjalla tai viedä kultasepälle.
Kauppapaikan valinnassa auttaa artikkeli vintage-korut – mistä löytää ja miten tunnistaa aito.
UKK
Onko art deco -koru hyvä sijoitus?
Signeeratut ja alkuperäisessä kunnossa olevat platinakorut ovat säilyttäneet arvonsa hyvin, mutta tavallinen signeeraamaton koru ei ole varma sijoituskohde. Osta koru ensisijaisesti siksi, että pidät siitä ja käytät sitä. Arvon säilyminen on silloin bonus.
Voiko art deco -sormuksen kokoa muuttaa?
Voi, mutta koko muutos kannattaa rajata enintään 1-2 kokoon. Kokonaan kivitetyssä tai läpikuvioidussa kiskossa muutos rikkoo kuvion, jolloin kultaseppä saattaa suositella sisäpuolista kokorengasta sahaamisen sijaan.
Miten erotan vanhan eurooppalaisen hionnan modernista briljantista?
Katso kiveä luupilla ylhäältä. Vanhassa hionnassa pöytä on pieni ja pohjan kaletti näkyy pienenä ympyränä keskellä. Moderni briljantti heijastaa valoa terävinä nuolikuvioina, ja sen pohja päättyy kärkeen.
Viimeinen vinkki ennen ostopäätöstä
Aidon art deco -korun tunnistaa geometriasta, platinasta tai valkokullasta, vanhoista hionnoista ja käsityön jäljistä takaosassa. Pyydä myyjältä aina lupa tutkia korua luupilla. Jos myyjä ei anna lupaa tai ei osaa kertoa leimoista mitään, jätä koru ostamatta. Yli 1000 euron kaupoissa kultasepän tai arvioijan lausunto maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.